keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Joulu tulossa,pikkujoulut vietettykelit vaihtelee välillä vesi- tai lumisade
komeita talvisia näkymiä

Auringonnousu ja lasku

maanantai 11. marraskuuta 2013

Marraskuun alkupäivinäon ollut synkkää ja märkää,niinpä verstaalla
yhtä ja toistaVisakuppi lahjaksi ja kävelykeppi odottamaan myöhempää käyttöä

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Tuli tuossa sorvattua pari kippoa.matalampi koivun pahkasta,joka oli kovin risainenja korkeampi vähän halkeilleesta visapöllistä

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Lasikahvaiset puukot uusin vasemmalla

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Niin vain hurahti kaksi kuukautta ohitse eikä mitään merkintöjä blogiin.Helteinen alkukesä
meni  eikä mitään merkittävää valmistunut arkartelupuolella,kun piti leikata nurmikkoa .
Joku puukko ja yksi kivikarhu vihreästä kivestä tehty ihan viime päivinä Lisään kuvia
kun saan otettua.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Toukokuu menossa

Niin vain kävi,että jäät perännejärvestä lähti samana päivänä kuin edellisenä keväänä.
kevät jo pitkällä krookukset kukkivat  ja muuttolinnut jo lähes kaikki nähty ei kuitenkaan pääskyä.
Tällä viikolla pitäis saada peruna maahan.Askartelut jääneet vähiin,olen kuitenkin maalannut
lapsenlapsenlapselle kehdon valkoiseksi. Laitan kuvaa myöh.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Talvi jatkuu edelleen,mutta Peipponen kävi jo pihalla niin puolen kuun
jälkeen pitäisi olla kesä vanhojen sanontojen mukaan. Verstaalla tullut tehtyä
puukkoja ja muutama hopeasormus. puukoista kuvaa mukana


tiistai 12. helmikuuta 2013

Helmikuu 2013


Talvi jatkuu  lumitöiden ja lämmittämisen lomassa tuli tehtyä tommonen taskupuukko

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tänään oikea koiranilma,lunta ja räntää tulee lähes vaakasuoraan lämpötila nollan kahdenpuolen.
Lumitöiden lisäksi lämmitänyt verstaalla ja valmistellut puukkoa ,kuinkas muutenkaan. Kuvia laitan taas myöhemmin.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

On vuosi 2013 Vuosi alkoi lauhan sään ja lumisateiden merkeissä.Ja nyt kun on arkiviikot niin voi tehdä verstaallakin jotain.Tuli tehtyä 70-vuotislahjaksi puukko tuppineen lähes valmiiksi, vielä nimikaiverrus ja pientä fiksausta niin on valmis paketoitavaksi. latan kuvia kun ehdin.